|
|
Vielä ehtii mukaan!
Tekstit
ja ulkoasu:
Jarno Metso |
|
Ki-Aikidon on menetelmä, joka juontaa juurensa maailman
parhaimpina taistelijoina pidettyjen samuraiden taidoista paremmin
nykypäivään sopivaksi. Samurait kehittivät
taistelutaidot ja henkiset ominaisuudet sekä kehon ja mielen
yhteistoiminna, harmonian, äärimmilleen. Samuraiden
merkittävimpinä ominaisuuksina pidetään
loppuun asti hiottua tekniikkaa, fyysistä ja psyykkistä
lujuutta ja mielen tyyneyden säilyttämistä äärimmäisissäkin
olosuhteista.
Aikido on kehittynyt monista Japanilaisista taistelulajeista,
aseellisista ja aseettomista. Aikidon laittoi alulle Morihei
Ueshiba (1883 - 1969), joka omisti koko elämänsä
harjoitellen monia eri taistelutaitoja. Yhtenä tärkeimmistä
vaikuttajista Aikidon syntyyn oli Ueshiban Daito Ryu Aiki jutsun
opiskelu, Shokaku Takedan johdolla. Toinen merkittävä
seikka Aikidon syntyyn oli Omoto-kyo Shinto koulukunnan johtajalla
Onisaburo Deguchilla, jonka rauhaa rakastava asenne ja uskonnolliset
periaatteet, jättivät syvän vaikutuksen Ueshibaan.
Tämän vaikutuksesta Ueshiba muutti Daito Ryu:n tekniikoita
yksinkertaisemmiksi ja poisti kaikkein vaarallisimpia niistä.
Teki niistä nopeampia ja virtaavampia sekä vähensi
fyysisen voiman käyttöä.
Ki-aikidon synty
Koichi Tohei tapasi Ueshiban 1939. Ueshiban taito
pysäyttää hyökkäykset niin helposti
vakuutti Tohein ja tämä alkoi treenaaman Ueshiban
johdolla. Tohei edistyi nopeasti ja hänestä tuli pääopettaja
Aikikai organisaatiossa (Aikido koulu). Tohein Misogin harjoitteleminen
Ichikukaissa sekä Zazenin ja erityisesti Tempu Nakamuran
tapaaminen opettivat häntä ymmärtämään
Ueshiban mystisen taidon. Ueshiban aikido perustui kahteen avain
tekijään, siihen että mieli liikuttaa kehoa ja
rentouteen. Näiden oivallusten avulla Tohei alkoi tutkia
uudelleen koko aikidon harjoittelemista. Tohein tapaaminen Tempu
Nakamuran kanssa, joka opetti Shin Shin Toitsu-Ho:ta, menetelmää
mielen ja kehon yhdistämiseksi, jätti vaikutuksen
myös Toheihin, joka perusti myöhemmin oman koulun
Shin Shin Toitsu Aikidon. Tohei kehitti paljon Ki:n käyttöä
Aikidossa ja tätä alettiin myös kutsua Ki-Aikidoksi.
Tohei oli myös ensimmäinen joka opetti Aikidoa Japanin
ulkopuolella.
Tulo Eurooppaan
Vuonna 1978 Tohei Sensei, apunaan Kenjiro Yoshigasaki,
piti Euroopassa ensimmäisen seminaarin. 1980-luvun alussa
Yoshigasaki muutti Eurooppaan ja hänestä tuli Euroopan
pääopettaja. Siihen asti Euroopan pääopettajana
toimi belgialainen Degueldre. Yoshigasaki osasi selkeästi
ja yksinkertaisesti kertoa Tohein opetuksista. Hän onkin
kehittänyt yhä selkeämmän ja yksinkertaisemman
tavan soveltaa Aikidoa jokapäiväiseen elämään,
kunnioittaen alkuperäistä Morihei Ueshiban ideaa,
tietä harmoniaan. Vuonna 2002 Kenjiro Yoshigasaki perusti
Ki no Kenkyukai Association Internationalen joka on Ki-aikidon
kattojärjestö Euroopassa.
Ki-aikidon alku Suomessa
Ensimmäinen Ki-aikido seura perustettiin Suomessa
vuonna 1979. Perustajana Rainer Varis ja 1980 järjestettiin
ensimmäisen Ki-aikido seminaari Suomessa. Seminaarin vetäjänä
oli tuolloinen Euroopan pääopettaja Degueldre.
Ki-aikido seura KiDo ry perustettiin syyskuussa
2005. Seuran perustajana Jarno Metso. Se on ensimmäinen
Ki-aikido seura Helsingin ulkopuolella. KiDo ry kuuluu Euroopan
kattojärjestöön Ki no Kenkyukai Association Internationaleen.
|
|